Viettelin tällä viikolla synttäreitäni, ja niitä juhlistettiin sitten jo edellisenä viikonloppuna illan istujaisilla ja baarikeikalla. Tein tytöille vähän syötävää alottelujuomien kaveriksi: kasvispiirakkaa ja unelmakääretorttua.

piir13-normal.jpg

piir132-normal.jpg

piir133-normal.jpg

Tein pohjan samalla perunamuusijauhe-reseptillä kuin edellinenkin blogin piirakka tehtiin (ohje Pirkka.fi) ja paistoin sitä siis hetken yksinään uunissa. Sitten lisäsin valmiiksi laittamani (pesty ja pilkottu) kasvikset siihen sopivasti sekaisin ja kaadoin nesteseoksen päälle. Nyt tuli todella hyvä tuosta koostumuksesta, kun nesteenä oli 2dl kuohukermaa (voi käyttää tietty myös ruokakermaa tai vispikermaakin, riippuen täytteestä muutoin ja omasta halusta :)), 2 kananmunaa ja vähän maitorahkaa. Ei valunut ollenkaan, etenkään kun piirakka ehti olla jääkaapissakin ennen tarjoilua. Laitoin vielä vähän sitä juustoraastettakin tuohon pinnalle. Ja oli muuten hyvvää!!

Makeana toimi sitten tosiaan se kääretorttu. Laitoin sen hienosti esille tarjottimelle reunustettuna valkosuklaapaloilla jne mutta unohdin ottaa siitä kuvan :(

k%C3%A4%C3%A4ris-normal.jpg

Tuossa kuitenkin viimeisestä pätkästä kuva ennen kuin tuhosin sen töissä :) Kääretorttupohja siis tehty leivontakaakaon kanssa, ja täytteenä käytännössä mansikkarahka (kerma vaahdotettuna, maitorahka ja pakkasesta viime kesän mansikoita). Päälle vaahdotin lisää kermaa ja veitsellä vuolin vähän valkosuklaata ;)

Tein sitten oikeaksi synttäripäiväksi töihin samanlaisen kääretortun, tosin ilman tuota kuorrutusta logistisista syistä :D Tein tällä kertaa täytteestä, tai ainakin siis yritin tehdä, vähän juoksevamman (en vatkannut kermaa niin kauaa) ja laitoin sitä reilusti enemmän. Ja kelpasi kyllä :)