Kävin eilen kaupassa nälkäisenä, sillä koululla oli niiiiiin pitkät jonot etten jaksanut jäädä sinne syömään, ja kämpillähän ei lähes mitään ollut ennen kuin pääsi sinne kauppaan. Noh, söin pikkasen jugurttia ja lompsin kauppaan, jossa mieli oli rauhallinen ja mahakin hiljainen, joten pääsin ihan iisisti kierrokseni läpi. Kotona sitten rupesin tekemään jauhelihakeittoa ruuaksi heti miten.

juurekset-normal.jpg

Keiton juuresosastoon kuuluivat tällä kertaa perinteiset lempparini, eli bataatti, porkkana ja peruna. Laitoin pikkusen tuosat bataattipalasta, kaks vai kolme porkkanaa ja yhen noista isoista perunoista (ehkäpä perunaa olisi voinut olla enempikin, mutta...). Laitoin nämä kypsymisjärjestyksessä kiehumaan kasvisliemikuutiolla maustettuun veteen. Noin kymmenen minuutin päästä laitoin paistinpannun alle "tulet" ja ruskistin jauhelihan. Samalla nopeasti kypsyvä bataattikin pääsi kiehumaan. Lopuksi laitoin osan 400g jauhelihasta keittoon ja annoin keiton maustua, kun olin kääntänyt jo levyn pois päältä.

jlkeitto-normal.jpg

Söin keiton hyvällä ruokahalulla muussattuna :) Vaikka ikää onkin jo ihan oikean aikuisen verran, tykkään silti vielä välillä muussata juurekset keitosta haarukalla... Anyhow, se ei näytä kovin ihanalta joten tällainen kuva pääsi tänne.

 

Kun massu oli tyytyväinen, pyöräytin puolen litran sämpylätaikinan sitten vielä, ja söin lämpiminä heti kaks sämpylää! Ja oli hyviä, tänä aamunakin vielä maistui :)

s%C3%A4npyt-normal.jpg

 

Tänään käytin sitten osan eilen ruskistetusta jauhelihasta, sillä tein lehtitaikinasta, jauhelihasta ja fetajuustosta piirakoita. Kuvaa ei nyt ole, koska oikeesti niistä ei tullut kovin kuvauksellisia, mutta ehkäpä ne alas saadaan huomisella automatkalla Oulusta Lahteen :)