Viime viikolla olin taas leväperäinen rahojeni kanssa ja käytin melkeen neljä euroa 150g kylmäsavulohipakettiin :) Hihii... En voinut vastustaa. Mutta onhan se lohisalaatti terveellistä ja kaiken lisäksi vielä aivan älyttömän hyvää!!

lohisal-normal.jpg

Matkaan mukaan laitoin tällä kertaa tortillasessioista jääneitä salaattijuustokuutioita, ja kurkkua, ananasta, spagettia ja tietysti salaattia. Lisäksi paahdoin kuivalla pannulla noin kourallisen auringonkukansiemeniä ja heitin mukaan vähän jäähtyneenä. Niin ja lohen käytin pannulla sitten siihen perään. Söin illalla ensin reilun annoksen ja vielä seuraavaksi päiväksi jäi töihinkin evääksi riittävästi. Seuraavalla kerralla vois keittää kananmuniaki, nyt oli kaapissa niin vanhoja versioita, että en uskaltanut ruveta keittämään jos vaikka olisivat pahoiksi jo menneet...

 

Loppuviikosta tein myös pitkästä aikaa leipää, johon taikinaan laitoin (siihenkin) auringonkukansiemeniä. Tällaisilta näyttivät kun uunista päästivät:

leiv%C3%A4t-normal.jpg

Nannaa oli, tietysti :) Taas alkaa olla lopussa kyllä mutta ehkä taas viikonloppuna innostun tekemään lisää. Tai sitten en... Nooh, onneks on vielä pakkasessa kaupan paahtoleipää ensi hätään.

 

Maanantaina tein lopuista salaateista couscoussalaattia. Ostin couscous-purkin joskus kauan sitten tyyliin viime keväänä ja nyt on kauhia hätä, kun se ei meinaa hävitä se viiminen reilu desi sieltä sitten ihan millään. Jotenkin siitä tulee aina niin kuivaa siitä ruuasta, että ei oo oikeen kiva syyä... Nooh, tämä salaatti meni kyllä ihan hyvin alas, kun oli hirveä nälkä. Paitsi että meni siitä kyllä pikkasen roskiin kun ei ihan kaikkia jaksanut....

couscoussal-normal.jpg

Sekotin couscousiin vähän pellavasiemenrouhetta, lisäksi salaattin laitoin purkin ananasta, yhden omenan, vähän kurkkua, niitä auringonkukansiemeniä ja salaattia tietysti myös :)