Heissan kaikki, anteeksi TAAS pitkä päivityskatko. Energia on mennyt viimeiset viisi päivää sängyn pohjalle ja sitä ennen työpaikalle ja sosiaalisiin aktiviteetteihin, enkä normaalista poiketen ole ehtinyt istua kolmea tuntia päivässä omalla tietokoneella. (Töissä kylläkin on tullut istuttua koneella vaikka kuinka, mutta blogin päivittäminen on siellä mahdotonta. Tosin uusia lukututtavuuksia olen kyllä tehnyt, ihan kaksin kappalein!)

Tasan viikko sitten mulla oli synttärit (saa vieläkin onnitella :)) ja niitä juhlistettiin kotosalla vanhempien kanssa jo edellisenä viikonloppuna. Minä sain aika pitkälti päättää menusta, ja osallistua kokkaukseen, joten tämmöistä syntyi:

syntt%C3%A4riateria-normal.jpgsyntt%C3%A4rikakku-normal.jpg

Menussa siis riisi-jauheliha-koskenlaskija -täytteisiä paprikoita, tillillä ja limemehulla kuorrutettua uunilohta, ja jälkkäriksi gluteenitonta unelmakääretorttua ja punaista kuohuviiniä :)

Ensimmäisiksi mainittujen valmistaminen eteni paprikoiden siivoamisesta ja esikeittämisestä täytteen rakentamiseen. Ruskistin ja maustoin jauhelihan, keitin täysjyväriisit, huuhtasin ja pilkoin tuoreet herkkusienet ja paloittelin sulatejuuston mukaan. Vähän paprikaakin riitti itse täytteeseen.

paprikat%20%283%29-normal.jpg

Sitten täytin "piripintaan" kolme paprikaa, ja viimeistely onnistui juustoraasteella.

paprikat%20%284%29-normal.jpg

Namskis!

Myös jälkkäri oli suussa sulavaa ja kuohari hyvää (vaikken perinteisesti fani olekaan). Kääretortusta tuli täydellinen perunajauhoihin tehtynä ja kermavaahdossa oli sisällä mukana myös Marianne-rouhetta. Naminami :)

 

Muutoin kokkailut on kesäkuumalla jääneet melkoisen vähille! Yksi päivä tein kasviskuukauteni innoittamana soijakastiketta pastalle:

soijaa-normal.jpg

Anteeksi, näyttää hyvin epäilyttävälle.... Heitin vähän pakastevihanneksia mukaan ja ihan mukiinmenevää oli.

lohipastaa-normal.jpg

Pasta sai pari viikkoa sitten myös astetta ihanamman kumppanin kun ostin savustettua kirjolohta vähäsen ja tein kermaisen kastikkeen. Siis voiko olla mitään niin ihanaa? (Ja silti niin toivottoman yksinkertaista?? Pannulle vaan leikellään ja pyöritellään hetki ja vähän kermaa sekaan. That's it.)

 

Ystävän innoittamana testasin myös tuorejuusto-tonnikala -"tahnaa" leivän päälle, tällä kertaa perunarieskaa. Ja sekaan vähän raejuustoa ettei menis vanhaksi.

rullarieska-normal.jpg

Ihan nannaa oli kyllä, ehkä ohrarieska tai joku pehmee Kärppä-rieska olis vielä parempaa ;)

 

Niin ja ps, työkavereille tein synttäreiden kunniaksi tällaisen:

syntt%C3%A4ripulla-normal.jpg

Pitko onnistui hyvin, tosin kanelia olis saanu lykkiä taikinaan vieläkin enempi :)