Parilla viime kerralla kun oon blogia päivittäny, ni en oo julkassu kaikkia kamerasta löytyneitä tarinoita vielä. Joten, kokoanpa niitä juttuja tähän nyt sitten, koska viime aikaisia kokkauksia ei oikeen oo ollu. Esimerkiksi tänään lämmäytin vaan muutaman pinaattiletun taas paistinpannulla ja kaivoin pakkasesta puolukoita kaveriksi..

pannari.jpg

Ensimmäinen kyseisistä fotoista oli tämmönen pannukakkuillallinen. Mulla oli maitoa menossa vanhaksi, joten tein puolen litran pannarin äkkiä uunissa ja tuhosin sen sitten yksinään parin päivän aikana, höystettynä vadelmahillolla :)

 

rankal.jpg

Testasin myös piiiiiiiiiiitkästä aikaa kalapuikkoja. Muistan ku joskus miljoona vuotta sitten äiti kielsi iskää ostamasta enää semmosta "roskaruokaa" meille, joten ainoat kalapuikot mitä meikäläinen sitte söi, oli koulussa. Jossa niitä oli harvoin. No, oma valta ja uudet kujeet on ollu jo kohta neljä vuotta, mutta nyt sitten joskus tammikuussa ostin ekan paketin kaupasta. Tuhosin sen parissa erässä, paistaen puikoille ranskiksia kaveriksi. Olihan se ihan hyvää, mut totesinpa että en oo mistään jääny paitsi kyllä näiden miljoonan vuoden aikana ku kalapuikkoja ei ruokalistalla ole ollut..

Testasinpa muuten samalla kans uutta "halpismaitoa", ja totesin että ei hyvä. Maistu enempi vedeltä ku maidolta, ja purkin kylessä lukikin että jotain tiivistettä siihen on käytetty. Joo, kyllä se Valion Eilaa pittää olla!

 

tortilla.jpg

Töissä me tarjottiin nuorille pari viikkoa sitten useampaankin kertaan tortilloja, joten minullakin alkoi tietysti tehdä mieli. Noh, viime viikolla sitten ostin värkit kaupasta ja tein itselleni. Lättysen päällä siis tacomaustettua jauhelihaa, salaattia, kurkkua, kirsikkatomaatteja ja vähän kermaviiliä maustettuna pippurilla. NAM! "Jälkiruuaksi" oli sitten noita ihania halpoja maissisipsejä, jotka on melkeinpä parasta mitä tiiän. Ja toi 450 gramman pussi maksaa meillä jotain puoltoista euroa vaan! Jee :)

Tortillajutuista sain seuraavana päivänä hyvät eväät töihin, tein tacosalaattia. Elikkä jauhelihaa, salaattia, kurkkua, tomaatteja ja noita maissisipsejä murustettuna. Ja vähän salaatinkastiketta :)