Tämän kesän työrupeama saavutti puolivälinsä tällä viikolla! Se on hyvä juttu, mutta toisaalta se kertoo myös siitä että kesäloma saavutti puolivälinsä samalla.... Noh, heti parin työviikon jälkeen mietin että voisin silloin (puolivälissä) leipasta jotain ja tarjota ihanille työkavereilleni hyvää :)

Joten, torstai-iltana töiden jälkeen ja ennen kaupunkiin lähtöä varasin aikaa leipomiselle. Etsin netistä, Raision sivuilta, helpon pullaohjeen ja tekaisin pari pullapitkoa. Taikinan noustua tein kahdeksan pitkää narua ja letitin neljällä sitten kaksi pitkoa. Olin tehnyt viimeksi pullaa itse ehkä joskus kymmenisen vuotta sitten mummun kanssa, mutta taikina maistui ja tuntui tutulta ja letityskin onnistui mielestäni ihan hyvin :)

puoliv%C3%A4linpulla%20%281%29%20%28640x

Paistoin pullat ohjeen mukaan 225 asteessa, ja ne saivat ehkä himpun verran liikaa väriä, kuten kuvasta voi huomata :D Noh, muistanpahan seuraavalla kerralla taas että 200 riittää mun uunilla mainiosti vaikka ohjeessa olisikin enempi.. (Oon todennu tämän kyllä aikaisemminkin, mutta muisti on niiin kovin lyhyt!) Eipä sillä, pinnan väri ei kyllä makua haitannut! Toisesta pitkosta otin itselle vähän maistiaisia ja puolitoista pitkoa vein töihin. Niistä saatiin eilen perjantaina vasta vähäsen tuhottua, sillä töissä oli aika vähän porukkaa. Mutta sain kehuja että hyvää oli! :)